What to Expect When Hiking With a Dog

I feel that together with Arto we are quite well prepared for everything that comes to hiking with Remu. In addition to our first aid kit, we pack a separate first aid kit of him. We are carrying not only his food, but hydrating powder and energy paste in case of an emergency. We know how to react to his hunting instincts and have clothes to keep him dry and warm.

Despite all of this, there was something we definitely were not prepared for. Remu has already gotten big and is becoming more and more independent and brave every day, sometimes we forget that he is only a puppy. We knew that he loves our tent and sleeping there, but it was only now that we realised how big of a safe haven the tent is for him.

It was the second night of the hike when Remu was super tired and probably feeling a bit cold, when the temperature was reaching minus 20 degrees. First, our dude kept jumping to my lap. As he rarely seeks for any attention what so ever, we started getting worried about our baby. He kept whining and went for the door so we went outside with him.

Right as we opened the door of the hut started the pulling. Straight to the tent, he barged in with all the power he had. I started carrying our gear to the tent when I heard Arto commanding our dog with an intense tone. Remu was making bed there, scratching our sleeping bags and rolling around. When I reached the tent, Arto sighed that Remu has gotten the tent wet with snow.

Wait a minute, I thought to myself, it is minus 20 degrees, and looked inside the tent. Arto that is not snow. Remu kept making his bed on the wet sleeping bags. He was so happy to get to stay in the tent that he had peed inside. Right onto our sleeping bags.

With two sleeping bags wet from pee, I started cleaning. We warmed up the hut as warm as we could to dry the sleeping bags. Remu kept whining to get back to the tent, he seemed anxious in the hut. We took the last clean sleeping bag and every piece of clothing that we had and headed to the tent. Remu was sleeping under the clothes and together with Arto we stuffed ourselves into one sleeping bag.

At the time I was about to lose my patience, but thinking back to the hike I feel kind of humorous towards the happenings of our second evening. Never would we had guessed that to happen, but next time we’ll be more prepared.

Cheers,
Saara

Olemme mielestämme Arton kanssa kohtalaisen hyvin osanneet varautua Remun kanssa vaeltamiseen. Pakkaamme mukaan oman EA-pakkauksemme lisäksi koiran EA-pakkauksen. Remulle kannetaan oman ruokansa lisäksi omaa nesteyttävää jauhettaan sekä hädän varalla energiatahnaa. Osaamme varautua koiramme orastavaan metsästysviettiin ja tiedämme pitää koiramme kuivana ja lämpimänä omilla sade- ja toppatakeillaan.

Urho Kekkosen kansallispuistossa vaeltaessamme emme kuitenkaan osanneet varautua kaikkeen. Remun ollessa jo isokokoinen ja päivä päivältä itsenäisempi ja rohkeampi, välillä pääsee unohtumaan, että hän on vasta vuoden ikäinen. Tiesimme Remun rakastavan telttaa ja teltassa nukkumista, mutta vasta viimeisimmällä vaelluksella ymmärsimme, kuinka suuri turvapaikka telttamme on hänelle.

Remu oli toisen päivän iltana hyvin väsynyt ja hieman kylmissään, kun pakkanen alkoi lähestyä -20 astetta. Ensin äijämme hyppi, tuvassa lämmitellessämme, syliini istumaan. Remulla on painoa jo yli 30 kiloa, eikä hän yleensä tule syliin, saati edes lähelle tai hakemaan huomiota. Ihmettelimme suloista sylihauvaamme hetken verran, kunnes hän alkoi vinkua sylissäni. Hetken sylissä pyörimisen jälkeen Remu hyppäsi alas ja jatkoi vinkumistaan tuvan ovella. Otimme hänet hihnaan ja lähdimme ulos, jonne olimme jo telttamme pystyttäneet nukkumaan käymistä varten.

Tuvasta poistuessamme Remu aloitti kovan vetämisen telttaa kohden. Hyvä, että teltan ovet saatiin auki Remun rynniessä sisään. Kantaessa viimeisiä kamppeitani tuvasta teltalle, Arto komensi koiraamme ottamaan paikkansa teltassa, Remu kun ei vielä ihan ymmärrä mikä makuupussi on hänen ja että makuualustan päällä olisi parempi nukkua kuin kylmällä alustamattomalla telttakankaalla. Teltalle saapuessani Arto huokasi koiran ehtineen kastella telttamme lumella.

Hetkinen, mietin mielessäni -20 asteen pakkasta ja vilkaisin telttaan sisälle. Arto, ei toi oo lunta, pääsi suustani, kun Remu intopiukeana jatkoi petinsä tekoa märän makuupussin päällä. Remu oli niin onnellinen päästessään vihdoin omaan turvapaikkaansa nukkumaan, että hän päästi elämänsä ensimmäiset intopissat alleen. Sopivasti makuupussien päälle.

Näin sitten kaksi makuupussia pissasta märkänä alettiin siivous- ja desinfiointihommiin. Tupa niin lämpimäksi kuin mahdollista ja makuupussit katonrajaan kuivumaan. Remu jatkoi vinkumista telttaan ollen selkeästi ahdistunut tuvassa. Otimme viimeisen pissattoman makuupussimme ja kaikki takkimme telttaan mukaan: Remu takkien alla makuualustan päällä, minä ja Arto minun naisten makuupussissa ahtaasti.

Siinä hetkessä huumorini oli loppumaisillaan. Toisen illan tapahtumat tuntuivat suurilta vastoinkäymisiltä. Onneksi olimme leirissä tuvan vieressä, jossa makuupussit saatiin kuiviksi ja kovan pakkasen desinfioimiksi. Jälkikäteen ajateltuna tilanne tuntuu huvittavalta, ainakin seuraavalla keralla osataan varautua tällaiseenkin.

Cheers,
Saara