We have couple of minutes to follow the clouds gather up on us, until the heavy rain starts to fall down, lightnings striking and thunder rumbling nearby.
We had three days to “enjoy” the heat on our week long hike.
At the end of day three the boys are going fishing and us girls are building a fire place. The evening turns into morning when we are cooking the last fish of the evening. Somewhere closer to the sunrise, under the wind, we hear thunder. The sky is almost clear.
I keep wondering that this is not so hard. Hiking I mean. One needs to know how to read the map and we just need to walk. How can someone admire our “braveness” of hiking in the wilderness?
After about hour and half of sleep I hear an explosion in my dream, a loud one. The next one is about to start when I grab Artos head in a hug thinking it is Remu. Arto is so tired that not even the thunder can wake him up.
I get out of the tent to check what is going on. The sky seems to be clear. When I turn around it strikes again. Behind our tents is coming the low pressure we have been longing for. We wake the guys up and head under our lean-to, to find our raingear.
We have couple of minutes to follow the clouds gather up on us, until the heavy rain starts to fall down, lightnings striking and thunder rumbling nearby. I am cursing out lout, why didn’t I check how to behave on a thunderstorm? We separate, Remu with Arto, I don’t want him to learn from me how to be scared of a thunderstorm. I am still looking for my raingear with shaking hands. I cannot find anything.
The thunder is about kilometre away, Arto hundred metres away and I am sitting under the lean-to with our friend. He is looking into my eyes and says, Saara we are not going to die. I had no idea that I’d have to face one of my greatest fears in the middle of nowhere in the wilderness. There’s no reception, but I start texting to my dad. We have departed from the route we planned, if the worst happens nobody’s coming here to look for us, I keep thinking.
Hiking in a Thunderstorm? Remember these:
- Get away from open spaces and water
- Do not stay in your tent – it might attract lightning
- If you are hiking in a fjeld or mountain try to come down as fast as possible
- If you are not able to come down, try to find a rock and stay in the lower end of the rock
- Leave your backpack and hiking poles at least 30 metres away from you
- Split – keep at least 30 metres distance to your co-hikers
- Crouch down
- Close your eyes and cover your ears
After all, the thunderhead passed us by one kilometre. I woke up to the next day nervous and scared. I had just had the one thought in my mind, how easy the hiking was. Now it felt like all of my worst fears could come true on this one particular hike.
Cheers,
Saara
Emme ehdi montaa minuuttia ihmetellä tilanteen kehittymistä, kun rankkasade on saapunut luoksemme ja ukkosen jyrinä kovenee
Viikon kestävällä vaelluksella kolme ensimmäistä päivää saimme ”nauttia” helteestä.
Kolmannen päivän päätteeksi pojat lähtevät narraamaan kalaa ja me tytöt rakennamme tulipaikan rannan rakasta. Ilta venähtää aamuyön puolelle, kun paistamme viimeistä ahventa. Jossakin kaukana auringonnousun luona, tuulen alla, jyrähtää ukkonen. Taivas on miltei pilvetön.
Ihmettelen pojille, ettei tämä ole mitään rakettitiedettä. Vaeltaminen siis. Vähän pitää osata lukea karttaa ja jaksaa kävellä. Miten joku voisi ihmetellä tätä ”suurta rohkeutta”, jolla me olemme vaellukselle erämaahan lähteneet?
Puolitoista tuntia nukkumaan käymisen jälkeen unessani pamahtaa, ja kovaa. Seuraava posahdus on alkamaisillaan, kun luulen tarttuvani halaamaan Remua ja huomaan sen olevan Arton pää. Arto on niin sikeässä unessa, etteivät edes isot räjähdykset herätä häntä.
Nousen äkkiä teltasta ulos, minkälainen tilanne? Taivaanranta on edelleen pilvetön. Kääntyessäni katsomaan selkäni taakse, jyrähtää jälleen. Telttojemme takaa puskee kauan odotettu matalapaine. Pojatkin hereille ja laavun alle etsimään sadevaatteita.
Emme ehdi montaa minuuttia ihmetellä tilanteen kehittymistä, kun rankkasade on saapunut luoksemme ja ukkosen jyrinä kovenee. Kiroan ääneen, miksi en tarkistanut etukäteen, kuinka ukkosella toimitaan? Lähdemme hajaantumaan, koira Artolle, ettei vain opi minulta pelkäämään ukkosta. Pelosta tärisevin käsin yritän kaivaa sadetakkiani ja vaellushousujani rinkasta. Ei löydy.
Ukkonen on reilun kilometrin päässä, Arto monen sadan metrin päässä metsässä ja minä ystävämme kanssa laavun alla. Hän katsoo minua silmiin ja sanoo, Saara, ei me tähän kuolla. En ollut aavistanut, että joutuisin kohtaamaan yhden suurimmista peloistani keskellä erämaata. Verkkoa ei ole, mutta kirjoitan silti viestin isälleni. Olemme poikenneet suunnitellusta reitistä ja pahimman sattuessa meitä ei kukaan osaa täältä etsiä, ajattelen.
Vaelluksella ukkosella? Kertaa nämä:
- Siirry pois avoimilta paikoilta ja vesistöjen rajoilta
- Älä kuitenkaan mene yksittäisen puun tai ukkosenjohditettoman katoksen alle – on parempi kastua kuin kuolla
- Vältä telttaa – kaaret voivat johtaa hyvinkin sähköä
- Jos vaellat tunturilla tai vuorella, pyri laskeutumaan mahdollisimman nopeasti
- Jos kuitenkaan et ehdi puurajaan ennen ukkosta, suojaudu salamalta kiven alarinteen puolelle
- Jätä rinkka ja mahdolliset vaellussauvat vähintään 30 metrin päähän itsestäsi
- Hajaannu, pidä vähintään 30 metriä väliä kanssavaeltajiin
- Kyykisty niin pieneksi kuin voit
- Sulje silmät ja peitä korvat, jotta vältät melun ja valon aiheuttamat vauriot salaman iskiessä lähelle.
Loppujen lopuksi ukkosen silmä kiersi meidät noin kilometrin päästä. Seuraavaan aamuun heräsin levottomin mielin, edelleen pelotti. Olin juuri ajatellut, kuinka helppoa vaeltaminen on ollut. Ukkosen jälkeen tuntui, että jokainen pahin pelkoni voisi toteutua tällä nimenomaisella vaelluksella.
Cheers,
Saara
